tiistai 24. joulukuuta 2013

Frohe Weihnachten

Hyvää joulua! Lauantaina kotiuduin Itävaltaan ja aina siitä lähtien on ollut kova meno päällä. Itse matkakin oli mielenkiintoinen, kun kuljin taas hullujen kantamusten kanssa, ja kaiken lisäksi vielä toin kaverin sukset mukanani. Mutta matka meni hyvin ja ongelmitta! Lentokin oli ajoissa kerrankin. Heti kotimatkalla Zürichistä käytiin Feldkirchin joulumarkkinoilla juomassa Glühmostit ja racletit. Illemmalla kokoonnuttiin vielä kotona muutaman perheenjäsenen kanssa juhlajuomien ääreen; oli kyllä kiva vastaanotto! :)






Sunnuntaina suunnattiin aamujunalla Innsbruckiin. En tuntenut kaupunkia rautatieasemaa kummemmin, ja nyt koluttiin vanha kaupunki läpi yhden päivän aikana. Tavattiin myös suomalainen ystäväpariskunta, jolle siis toin ne suksetkin. Paahdettuja manteleita lukuunottamatta ei ostettu mitään, vaikka kaikenlaista jouluista krääsää olisikin ollut tarjolla. 









Eilen oli vuorossa viime hetken joulushoppailut, mitä en siis ikinä ennen ole harrastanut - ja toivottavasti tämä jäikin viimeiseksi kerraksi! Dornbirnissä, missä siis käytiin ostoksilla ja joulumarkkinoilla, oli hullu ruuhka ja ihmisiä joka paikassa. Sitten kun vielä yritettiin löytää Gerhardille farkkuja...kuka lähtee vaateostoksille päivää ennen jouluaattoa??





Tänään sitten päätin nukkua pitkään ja odottaa, että Gerhard lähtisi touhuilemaan omiaan ja minä saisin leikkiä Christkindiä ja paketoida rauhassa lahjoja. Jotenkin on ollut suuret odotukset tälle joululle, ja nyt tuntuu, että hankkimani lahjat ovat ihan laimeita, ettei niistä ole mihinkään. No, toivottavasti lahjojen saajat ovat tyytyväisiä paketteihinsa.

Nyt pääsen koristelemaan joulukuusta! Vanhempieni luona minä en ikinä saisi tehdä sitä, mutta nyt saan heitellä ornamentteja ja kaikenlaisia koristeita niin paljon kuin tykkään ihan luvan kanssa! Ja muutenkin oon vähän innoissani, kun Gerhardin perheellä on niin ihania perinteitä, lauletaan yhdessä joululauluja isoäidille, ja Christkind tuo joululahjat jotka sitten avataan yhdessä, ja myöhemmin lähdetään kirkkoonkin. Huomennakin on tiedossa hulinapäivä, kun koko suku tule vierailulle isoäidin luo, mutta minä yritän pysyä poissa jaloista, vaikka olenkin melkein koko suvun jo tavannutkin. Torstaina sitten jaetaan viimeiset lahjat, kun mennään yhdessä kaikki Gerhardin sisarukset puolisoineen Gerhardin toisen siskon luokse. Saa nähdä, kuka on hankkinut minulle lahjan ;)



Mutta vielä kerran kaikille riemukasta joulua!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti