tiistai 10. joulukuuta 2013

Ihonhoitoa kotikonstein

Hiustenhoitopostauksesta inspiroituneena pohdin myös ihon hyvinvointia. Siinä missä keho ja mielikin, iho kaipaa hoitoa vuodenajasta riippumatta. Talvisin käsieni iho kuivuu ja halkeilee helposti, mikä saattaa joskus olla varsin kivuliastakin. Sen lisäksi entisessä työpaikassa tein hommia, joissa käsien iho sekä kynnet olivat kovilla. Todellinen ongelmakohtani ovat kuitenkin jalkani, jotka kaipaisivat erityisestä huolenpitoa vuoden ympäri. Helposti tulee laiminlyötyä, ja sen vuoksi peitänkin jalkani sukilla ja kengillä: edes kesällä en paljasta varpaitani. Hyvä, jos edes rannalla kehtaan kulkea avojaloin!



Ennen en ollut edes kiinnostunut ihonhoidosta, ja huulien rasvaaminenkin saattoi tuntua turhalta ja vaivalloiselta. Tähän on kuitenkin tullut pieni muutos viime aikoina, kun olen viimeinkin ottanut säännölliseen käyttöön tuubit ja purnukat sun muut välineet, joita kaappeihini on kerääntynyt. Äitini on innokas kosmetiikanharrastaja, minkä vuoksi joulu-ja synttärilahjani koostuvat useimmiten erilaisista ihonhoitotuotteista. 





En vieläkään ole ihan tajunnut BB- ja CC-voiteita ja niiden etuja, mutta tällä hetkellä minulla on käytössä seuraavanlainen tuubi. Ostin alkusyksystä talvi-iholleni liian tummaa meikkivoidetta, ja tämä sattui olemaan tarjouksessa... Hivenen liian kellertävää tämäkin, mutta tuntuu hyvältä iholla. Saatan välillä sekoittaa tätä päivävoiteen kanssa, niin ei tule liian tummaa sävyä. Kiva kevyttä iholla! :)



Lisäksi yritän kiinnittää huomiota myös siihen, mitä suuhuni laitan. Kai silläkin on jotain tekemistä sen kanssa, miten iho voi! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti