maanantai 14. huhtikuuta 2014

Viikonvaihde

Eilen käytiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna "mökillä" vuorilla. Lumet eivät ole ihan vielä sulaneet, sen verran korkealla ollaan, eivätkä ne sulakaan ainakaan kuukauteen. Sen verran kuitenkin oli sulaa, että sinne pääsi vaivatta ajamaan autolla. 





Tasan vuosi sitten kävin täällä ensimmäisen kerran, ja rakastuin paikkaan jo silloin. Kesällä lomailtiin kokonainen viikko kaverin mökillä, mutta tänä kesänä ei enää tarvitse punkata siellä! Meillä on nyt käytössä oma mökki, joka luovutettiin meille juhlallisin menoin. Mä en ole moneen vuoteen tykännyt mökkeillä, kun lapsena jouduin kaikki vapaat kesäviikonloput/viikot viettämään korvessa, mutta näin vanhempana on alkanut arvostamaan enemmän sellaista totaalistaarjesta irtautumista. Musta vähän tuntuu, että tänä kesänä kaikki vapaat viikonloput tullaan tänne laittamaan mökkiä, tehtiin suunnitelmia jo vaikka mistä maalausoperaatioista ja verannanrakentamisesta :D




Tänään kohdattiin taas paluu arkeen, Gerhard lähti aamulla töihin ja minä reippaana tyttönä heräsin samaan aikaan, että päästiin syömään aamupalaa yhdessä. Kävin jopa jo lenkilläkin, ja seuraavaksi alan nakuttamaan gradua. Yritän pitää nyt tiukasti arkirutiineista kiinni, ettei jää kauheasti hommia sitten viimeisille viikoille Suomessa.

Illalla pääsen shoppailemaan! Käydään metsästämässä jotain sisustuselementtejä meidän huoneeseen. Vaikkei mulle olekaan kovin terävää esteettistä silmää, niin ei tämä tämänhetkinen poikamiesboxi-tyylinen sisustus ihan iske.:D 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti