perjantai 6. kesäkuuta 2014

Loving and Living

Tämä viikko on hujahtanut tosi nopeasti! Harjoittelussa on ollut niin paljon kaikkea uutta opittavaa, ja koska teen harjoittelua vuoropäivinä kahdella eri osastolla, työssäkin riittää vaihtelua ja kaksin verroin opittavaa ja sisäistettävää. Edessä on pitkä viikonloppu, sillä maanantaina on taas joku pyhäpäivä, ja koska tänään päästiin molemmat aikaisemmin töistä, päätettiin käyttää aurinkoinen iltapäivä hyväksi ulkoilmassa. 






Feldkirch on lempikaupunkini Vorarlbergissä, Bregenz on vahva kakkonen (ihan pelkästään Bodenseen takia). Feldkirch on itse asiassa ensimmäinen paikka Itävallassa, jossa aikoinaan kävin - huh, kolme vuotta sitten! Ja tavallaan se kaupunki yhdisti mut ja Gerhardin, kun kerroin meidän ensitapaamisella käyneeni kerran Itävallassa...:) Lisäksi, jos täällä on Bond-faneja, Quantum of Solice-elokuvassa ajellaan takaa-ajo siellä keskustassa :D No, kuitenkin. Menen päivittäin junalla Feldkirchin ohi, joten sovittiin Gerhardin kanssa treffit siellä. Suunnattiin ekana tietenkin lounaalle. Oltiin jo eilisiltana päätetty, että käydään syömässä crepesejä, ja oli muuten hyvää!






Mä halusin jo viime vuonna käydä Feldkirchin eläinpuistossa, mutta ei oltu saatu aikaiseksi millään, mutta nyt sain viimein tahtoni läpi ja kiivettiin Ardetzenbergille - pikkuvinkki, ballerinat ei ole kovin hyvät lenkkeilykengät... Eläimiä ei nähty hirveästi, mitä nyt pari laiskaa ilvestä ja peuroja, mutta näkymät vuorelta oli kyllä huikeet. Ja sää oli ihan huikee, vihdoinkin täälläkin on hellepäiviä!






Lisää näitä päiviä, kiitos!! Mulla on niin hyvä fiilis ettei mitään. Kun sais koko viikonlopun viettää näin niin ois aika jees! Kivaa loppuviikkoa kaikille :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti