tiistai 30. syyskuuta 2014

Huipulle


Sunnuntaina teki mieli lähteä vähän ulkoilemaan, ja koska mulla oli vielä yksi rasti ruksittamatta mun listalta, laitettiin vaelluskengät jalkaan ja lähdettiin vuoren valloitukseen. Kyseessä oli mulle ihan uusi paikka, Alpe Gamp, noin 1500 metrin korkeudessa. Koko matkaa ei silti jaksettu kävellä, koska kuka nyt asfaltilla viitsii talsia painavilla kengillä, joten otettiin traktori (koska ei saatu autoa lainaan) alle ja ajettiin soratien päähän. 

Nousu sujui aika näpsäkästi, eikä edes tuntunut pahalta. Tosin oltiin niin alhaalla ja korkeusmetrejä ei kertynyt edes kilometriä, niin aika kului leppoisasti. Vasta puolen välin jälkeen aloin mahan alkaessa kurnia vikisemään, joko ollaan perillä. Onneksi huippu näkyi jo!

Maisemat oli kyllä huikeat jo siinä matkan varrella. Päivä oli upea, ja sitä taas ihmetteli maailmaa ja elämää, että tässä sitä nyt ollaan. Huipulla pidettiin perinteeksi muodostunut photoshoot samalla, kun tyhjennettiin eväspussit. Mikään ei ole muuten parempaa kuin itsetehdyt eväsleivät huikeilla maisemilla maustettuna!






Heti kotiinpäästyämme tuli tarve tasoittaa saavutettu kalorivaje, ja päätin väsätä omenapiirakan! Mä oon niin kyllästynyt anopin leipomuksiin (sori, mutta mä en tykkää rusinoista leivonnaisissa, ja on olemassa muitakin kakkulajeja kuin aprikoosi ja mansikka!!), joten tein suomalaistyylisen piirakan, jossa omenat oli viipaleina (eikä paikalliseen tyyliin muussina taikinassa) ja päällä kauramuruseos. Mä olen ihan oikeasti yllättynyt, kuinka hyvin se meni kaupaksi! Seuraavana aamuna oli pellillisestä vain jämät jäljellä. Voisi leipoa ehkä vähän useamminkin! 

Oltiin illalla ihan rättipoikki, enkä saanut jalkahierontaa, joka mulle oli luvattu. Pyh. Aamuyöllä sitten heräsin siihen, kun jalkoja pakotti ihan hulluna! Oli pakko kiskoa kompressiosukat jalkaan, vaikka niissä ei ole mikään kaikista kivoin nukkua. Ensihätään ne kyllä auttoi, mutta seuraavalla kerralla muistan vähintäänkin venytellä. Jos ei tästä muuta riemua voi repiä niin ainakin tiedän, että pohkeita on tullut treenattua! Mulla on paha tapa tosi jyrkissä nousuissa kulkea paino päkiöillä, mikä taas tietää myös rasitusta pohkeille. Kokeilin myös sauvojen käyttöä jyrkimpiä kohtia noustessa, mutta en ole vielä tajunnut oikeaa taktiikkaa, minkä avulla saisin kevennettyä askelta - vaikka sauvakävelyfani olenkin. ;)


Taas muistutuksena, että toivepostauksia tai teemoja saa ehdottaa aina! Joko kommenttikenttään tai sähköpostiin. Olen avoin kaikille ehdotuksille :) 

maanantai 29. syyskuuta 2014

Crêpes


Teean keittiössä tapahtuu! Lauantaina pääsin hellan ääreen pitkästä aikaa - pastan keittämistä ei lasketa – kun päätimme tehdä pienen kulinaarisen kokeilun päivän päätteeksi. Me ollaan vähän sellanen pariskunta, että arkena ei hirveästi ehditä panostaa noihin ruokailuihin itse, eli „Mama kocht – äiti kokkaa“-periaatteella mennään. Viikonloppuisin sitten pyritään yleensä syömään vähän hienommin, ja usein käydäänkin syömässä joko italialaista (pitsaa, pastaa tai uutta lemppariani risottoa!), aasialaista tai intialaista. Feldkirchissä on yksi intialainen ravintola, joka on vähän piilossa kaupungin ulkopuolella eikä kovin monet siitä tiedäkään. Paikka on kuitenkin meidän lemppari ja syön siellä aina samaa ruokaa – koska se on vain niin hyvää! Löydettiin tosin toinenkin paikka Feldkirchin keskustasta, jossa tarjotaan samaa herkkua, ja ihan samalla reseptilläkin. On kuitenkin tyhmää mennä ravintolaan ja syödä aina sitä samaa, joten olen päättänyt oppia tekemään kyseistä ruokalajia itse!

I present you: Crêpe Casimir!



Kastikkeeseen tarvitset:


  • kanaa (= kalkkunaa, koska täältä et mistään löydä kanaa) suikaleina
  • punaista currytahnaa (2rkl)
  • inkivääriä 0,5tl
  • kookoskermaa 1,5 dl
  • ruokakermaa 1dl
  • persikkaviipaleita (oman maun mukaan)
  • +kookoshiutaleita




Paista kanat tai kalkkunat pannulla kypsiksi, sitten lisää aineet pannulle ja anna sakeutua. Lisää persikkaviipaleet ja hauduta. Samaan aikaan paista crêpesit eli suomeksi letut (tähän voi soveltaa omia letunpaistotaitojaan).

Aseta lettu lautasella, kastike päälle (vähän nätimmin kuin minä) ja koristele kookoshiutaleilla! Viininä toimi burgenlandilainen Servus - Gold. Sehr gut!


lauantai 27. syyskuuta 2014

Never miss a chance to dance

Kyllä, syksy on edelleenkin lempparivuodenaikani. Se on todella inspiroivaa aikaa, ilmassa on muutoksen tuntua. Keväästäkin tykkäisin varmasti samasta syystä ainakin sata kertaa enemmän, ellen olisi niin allerginen ja kuoleman partaalla aina huhtikuusta kesäkuuhun... Johtuukohan se sitten siitä suomalaisesta melankolisuudesta, että puiden ja kukkien kellahtaessa ja lakastuessa meikä puhkeaa kukkaan.;) Mene ja tiedä, mutta tänään lähdin fiilistelemään aurinkoista syyspäivää Bregenziin. 





Oli toinenkin syy suunnata osavaltion pääkaupunkiin. Koko viikon mulle oli töissä touhotettu Finnland.Cool-festareista ja siihen liittyvistä tapahtumista: milloin mulle oli ihan varta vasten naapuritoimistosta tultu tuomaan flyeriä kirjamessuista, milloin mut oli pistetty katsomaan paikallisuutisten Suomi-pätkää ja milloin Facebookin kautta kollegat olivat muistutelleet asiasta. Pakkohan se oli sitten mennä kuuntelemaan suomalaista tangoa ja seuraamaan saappaanheittokisoja! Tosin nämä eivät olleet ne pakottavimmat tarpeet saapua paikalle, toivoin nimittäin saavani ruisleipää ja muita suomiherkkuja. Tarjolla oli kyllä vaikka mitä leivonnaisia, mutta pienesti petyin, kun pullista puuttui raesokerit päältä ja karjalanpiirakat näytti, no, varsin omatekoisilta. Siltä niitä oli pakko ostaa!





Otin herkut mukaan ja pienen shoppailukierroksen jälkeen menin rantapromenadin varrelle istuskelemaan ja katselemaan järvelle. Bodenseen rannalta se kaikki alkoi, se miksi mä nyt täällä olen. Konstanzissa päätin, että tänne kyllä tulen takaisin - no, nyt ollaan järven toisella puolella, eli ei ihan hirveän kauas päädytty. Tällaisina hetkinä on niin onnellinen olo! Kaikesta melankolisuudesta huolimatta. 

Äskettäin palasin kotiin kaupan kautta, ja kädet jo syyhyä päästä kokkailemaan! On sellaista gourmeta tulossa, että oksat pois. Ostin pullon viiniäkin. Mä niin harvoin pääsen kokkailemaan, toisaalta siitä syystä etten ikinä ehdi (kauppaan tai itse kokkaamaan) tai sitten jääkaapissa ei ole tilaa mun tavaroille. Toisaalta voisin joskus kokkailla koko talon väelle, mutta mun suurtalouskokin taidot ei ole ihan vireessä ja ajantasalla, haha ;) Itävaltalaisia ruokia en osaa kokata (kuka muistaa mun Erdäpfelleichen-kokeilut...) ja uusille ja vähän erilaisille mauille (johon kuuluu kaikki siivelliset, evälliset ja kaikki missä on wokkinuudeleita tai sieniä) sanotaan tiukka "ei". Anoppi on oikeastaan ainut, joka innostuu mun "eksoottisista" keitoksista (=täytetyt paprikat tuorejuustolla ilman riisiä, juhuu).  





torstai 25. syyskuuta 2014

Ihana Wien


Wienistä nauttiminen jatkui vielä viikonloppuun, seura vain vaihtui. Sää pysyi edelleen lämpimänä ja aurinkoisena, taisi olla muuten kesän viimeiset päivät! Päivät meni lähinnä käyskennellen Stephansdomilta Schwedenplatzin kautta aina Mariahilferstrasselle tai toistepäin.  Kahlenberg jäi tällä reissulla näkemättä, mutta ehdottomasti sitten ensikerralla.




Yhtään liioittelematta mulla oli paras loma ikinä. Kaksi ja puoli viikkoa meni toisaalta nopeasti, toisaalta taas ehdin seikkailla jopa neljässä eri maassa. Oli aikaa myös paremmalle puoliskolle, ilman mitään häiriötekijöitä. Oli niin kepeä ja onnellinen fiilis! Nyt olen kuitenkin jo palannut arkeen, töiden ja gradun pariin. Seuraavat kaksi ja puoli kuukautta aion painaa täysillä ja ahertaa kunnolla, jotta voin taas nauttia seuraavasta lomasta hyvällä omallatunnolla. Toisaalta mulla olisi jo mielessä pitkä viikonloppu Genovassa lokakuussa, mutta saa nähdä aionko sen toteuttaa. Kahdeksan tuntia junalla on pitkä matka ;)

Aamut on jo aika vilpoisia täälläkin, joten nyt on kaikkien muidenkin myönnettävä: syksy on täällä! Mulla on vielä yksi hiking-retki tekemättä tältä vuodelta, sitten voin laittaa vaelluskengät piiloon talveksi. Mulla riittää täällä niin paljon ihmeteltävää vielä, ettei kesän loppuminen haittaa. Tosin mun pitää keksiä joku kenkäratkaisu talveksi: pakkasia ja lumikerroksia on turha odotella, ja lumentulo tietää täällä lähinnä kumisaapaskelejä, mutta en mä nyt ensi kevääseen asti jaksa kumppareilla kulkea. Kenkävinkkejä otetaan siis vastaan!




tiistai 23. syyskuuta 2014

Itää kohti



Tehtiin Wienin reissun yhteydessä päiväretki Budapestiin. Kaupungista tai Unkarista ylipäätään ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia, ja ainut kello mikä päässä soi oli muistot Budapest-konvehdeista, joita sai aina joululahjaksi. Rahayksikönkin tarkastin juuri ennen Keletiä, ja tililtä nostettiinkin kymppitonni - forinteissa kuitenkin. Sillä pärjäsi yhden päivän hyvin.

Asukkaita Budapestin alueella on suunnilleen saman verran kuin Wienissäkin, mutta samanlaista tungoksen fiilistä ei tullut Budapestin kaduilla. Ehkä ero syntyy lähinnä turistien määrästä, joita Wienissä tuntui olevan moninkertaisesta enemmän kuin Unkarin puolella. Tosin Budapestissä oli samanlainen sisäänheittokulttuuri turistikaduilla kuin Alanyassakin, mikä sai meidät vain kiertämään kyseiset turistikahvilat ja -kuppilat entistä kauempaa. 




Prameat sekä ränsistyneet rakennukset kohosivat vieri vieressä, uusi ja vanha loi kontrastia ympäri kaupunkia. Metrovaunujen ja -pysäkkien ikää ei edes pystytty arvioimaan! Tässäkin kaupungissa nähtävää riittäisi moneksi päiväksi, mutta jo parissa tunnissa ehtii paljon.

Budapestillä on paljon samaa Wienin kanssa. Siitä huolimatta - tai juuri sen takia - se on näkemisen arvoinen paikka. Mä olen nyt parin viikon sisällä käynyt kahdessa maassa, jonka kielestä en ymmärrä sanaakaan, mutta kummasti sitä englannilla pärjää - ainakin tietyissä asioissa. Junahenkilökunta Unkarin puolella ei tuntunut ymmärtävän edes elekieltä, vai mitä Senna ;) 





sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Rakkauskaupunkini



Keskiviikkona hyppäsin junan kyytiin ja matkasin koko Itävallan läpi aina Wieniin asti. Senna oli asemalla vastassa, ja hostellin kautta lähdettiin fiilistelemään kaupunkia. Ei sitä paikkaa voi muuta kuin rakastaa! 

Loppuviikon säästä olin kuullut monenlaisia tulkintoja, joten varavaihtoehtoja olin ottanut vähän turhankin runsaasti mukaan - en kuitenkaan ollut osannut varautua kesäkeleihin, joten reissu menikin lähinnä shortseja ja hametta vuorotellen. Parempi näin kuin toisinpäin, sateenvarjo nimittäin unohtui kotiin ;)






Ainon kanssa treffattiin torstaina. Tosi hauska nähdä tyttöjä ihan livenä, ja olen kyllä varma siitä, että tästä lähtien näiden blogeja lukiessa kuulen heidän äänet päässäni :D Alkoi kyllä hiukan harmittamaan, että pitääkin asua täällä landella toisella puolella maata! Tosin Sennan saan ehkä lähitulevaisuudessa tuohon Sveitsin puolelle, tosin Geneve sijaitsee näppärästi juuri Sveitsin kaukaisimmassa kolkassa, mutta on sekin lähempänä kuin Wien... 



Vaan matkailu avartaa! Tosin kuulin tällä viikolla kommentin, ettei Euroopassa kiertämistä voi oikein kutsua matkusteluksi, mutta kyllä minulle jo pienikin maisemanvaihto käy ihan reissaamisesta. Jo blogin alussa olen pitänyt itseäni eurooppalaisena, mutta kyllä mä kotimaassanikin pystyn olemaan turisti ihan täysillä.



keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Matka jatkuu pohjoiseen



Tosi catchy otsikko. Etelän lämmön ollessa vielä tuoreessa muistissa otettiin suunta kohti pohjoista. Lennot Gazipasasta Jyväskylään Helsinki-Vantaan kautta oli halvempi kuin pelkkä lento Helsinkiin, joten sain hyvän syyn käydä katselemassa vanhoja kulmia. Olisi ollut muuten halvempi lentää vaikka Tampereelle! Lisäksi mulla kävi tuuri, kun sain kaikki rakkaat ystävät saman pöydän äärelle, oisko voinut paremmin käydä! Käytiin myös Kouvolassa kotikulmilla, ja näin myös siellä mun rakkaimpia. Olis ollut niin kiva jäädä pidemmäksi aikaa, mikähän siinä oli, että lähtö oli taas niin vaikeaa?

Mä rakastuin suomalaiseen vaatemuotiin. Miten siellä voikin olla niin hienoja vaatteita?? Itävaltalaisten tyyli ei oikein iske, ainakaan täällä landella. Kun voisinkin tuoda tänne mukanani Bikbokin, Cubuksen, Gina Tricotin ja vaikka Seppälän! Jos matkalaukussa olisi ollut yhtään enempää tilaa, olisi jokaisesta kaupasta lähtenyt jotain mukaan. Nyt keskityin vain niihin, mitä olin alunperin suunnitellutkin. Kaikkea muutakin olisi tehnyt mieli ostella, ruisleivät tosin muistin vasta lentokentällä, ja sielläkin oli vain reissumiestä ja ruispuikulaa... Hiukka jäi harmittamaan! 



Toinen asia, minkä olisin vielä voinut tuoda Suomesta mukanani tänne, on kampaajat. Jotkut ehkä muistaa mun katastrofaalisen kampaajaepisodin pari kuukautta sitten, ja reissussa mulla meni lopullisesti hermo mun letin kanssa. Marssin sitten Jyväskylässä heti ekalle kampaajalle ja kerroin mun tarinan. Kampaajan tuolilta nousin pitkän polkan kanssa, ja tukka näytti heti paljon paremmalle. 

Kuvien ottamiseen ei pahemmin jäänyt aikaa Suomessa, mutta ainakin syötiin ja juotiin hyvin, tai itse asiassa koko loman ajan. Oikeastaan voisin tehdä ihan oman postauksen aiheesta...kyllä, mä olen yksi niistä, joka ottaa ravintoloissa ruokakuvia :D Toisaalta niin jää paremmin mieleen, missä oli hyvää ruokaa. Itävaltaan palattiin maanantaina, eilen mainitsemani flunssan kera. Siitä huolimatta mä olen nyt matkalla Wieniin! Mitä sitä turhaan kotona himmailemaan, kun on kerrankin rahaa ja aikaa (samanaikaisesti) reissata. Mä olen taas tosi huonosti valmistautunut matkaan, mutta onneksi Wien on upea ihan ilman etukäteissuunnittelujakin. Ja näen bloggarituttuja!!


tiistai 16. syyskuuta 2014

Alanya




Huhuu! Yksi ruskettunut, hyvin levännyt mutta vilustunut lomailija on palannut ruudun ääreen. Parisen viikkoa sitten startattiin Friedrichshafenista Turkin Alanyaan, joka tunnetaan myös pikku-Skandinaviana - ainakin jos mä saisin päättää. Alanya oli mulle tuttu tv:stä, nimittäin siellä kuvattiin Matkaoppaat-sarjaa joskus aikoinaan, ja pitihän sitten totta kai käydä siellä Heikin baarissakin - ja kas, siellähän oli itse Matkaoppaiden Terhi! Oli siellä muuten Dannykin, jonka kanssa vaihdettiin pitkiä katseita, kun mä en ensin tajunnut kuka se oli, hahah...

Alanyaan ei menty oikeastaan turkkilaisen kulttuurin takia vaan siksi, että norjalainen kaveri oli kutsunut meidät isovanhempiensa loma-asunnolle. Tehtiin kyllä hyvin pitkälti perus turistijuttuja ja nautittiin auringosta. Mä en ole ikinä oikeastaan ollut aurinkolomalla, joten pelkäsin kärähtäväni auringossa saman tien. Olin kuitenkin koko kesän "valmistellut" ihoani reissua varten napsimalla beetakarotiinitabuja ja käymällä muutaman kerran solariumissa, enkä loppujen lopuksi palanut ollenkaan! Vähän iho punoitti navan alapuolelta ja nivusista, minne aurinko ei ole koskaan ennen paistanut..;) Lisäksi läträsin ihan kiitettävästi öljyillä ja voiteilla, ja lopputuloksena oli ihan nätti bruna! 



Minun vinkit Alanyaan:

  • Keskustan ulkopuolelta saa vuokrattua edullisia loma-asuntoja.
  • Kokeile turkkilaista kahvia.
  • Juttele ravintoloiden työntekijöiden kanssa ja kysy vapaa-ajanviettovinkkejä.
  • Älä kysele taksikuskeilta, ne harvemmin tietävät.
  • Monissa ravintoloissa on ilmainen pick up service. Ota käyntikortti kaikilta sitä tarjoavilta (ja kiinnostavan näköisiltä) ravintoloilta.
  • Jos epäilyttää, tsekkaa tripadvisorista parhaat ruokapaikat.
  • Älä mene jeeppi safarille. Ikinä.
  • Käy sen sijaan veneretkellä, varsinkin jos haluat ottaa aurinkoa mutta rannalla loikoilu käy tylsäksi.
  • Älä juo hanavettä. Ihan varmuuden vuoksi. Kuulin, että joillain alueilla ainakin hanavesi tulee merestä.
  • Happy hour = osta juoma, saat toisen ilmaiseksi.



Mun on pakko mainostaa Lokanta Su -ravintolaa, jossa käyminen oli varmaan koko loman kohokohta. Tosi viihtyisä paikka, ja henkilökunta oli ystävällistä muttei päällekäyvää, niinkuin useissa muissa alueen ravintoloissa. Mua muutenkin vähän ahdisti tuolla turistialueilla kulkeminen, kun aina joku oli tulossa päälle, milloin halusi meidät syömään tai vesihiihtämään tai halusi myydä kolttujaan. Juteltiin juurikin Lokanta Su:n erään työntekijän kanssa niistä sisäänheittäjistä ja muista, ja asiaan on yritetty saada muutosta ihan lakitasolla mutta kaikki vaan jatkaa sitä. Joissain tapauksissa on kyllä ihan kiva, jos joku paikallinen tarjoaa apuaan, nimittäin yksi ravintoloitsija vei meidät ilmaiseksi kierrokselle Alanyan linnoitukseen, vei meidät moskeijaan ja kertoi alueen historiaa ja muuta. Jujuna oli, että jälkikäteen mentiin hänen ravintolaansa syömään, mikä ei ollut mun mielestä huono asia lainkaan. 



Yöelämää en jaksanut harrastaa oikeastaan yhtään. Ei ollut ihan minun makuuni ne yökerhot tai muutkaan bilepaikat - parit drinksut pystyi juomaan mutta siihen se saikin jäädä. Taksilla hurjasteltiin vähän turhankin paljon, mutta näin jälkikäteen en oikein tiedä, mihin me kaikki rahat oikein tuhlattiin, vaikken edes tuliaisia ostanut. 

Minusta oli kiva käydä lomalla kaveriporukalla - tai no, osa porukkamme naamoista oli ihan uusia - enkä olisi kyllä tuonne minnekään rakkauslomalle lähtenyt. Turkki kyllä kiinnostaa edelleen, ja mieleen jäi erityisesti minareettien rukouskutsut, joissa oli jotain mystistä ja kaunista, mitä ei oikein pysty selittämään... Istanbul näytti ainakin lentokentältä käsin mielenkiintoiselta paikalta, joten ehkä sinne sitten joskus!