lauantai 20. joulukuuta 2014

Väliaikatiedotus


Moikka kaikki! Täällä ollaan oltu vähän hiljaisia, monestakin syystä. Ensinnäkin olen pakertanut graduani ja repinyt hiuksiani sen kanssa yötä myöten, mutta eilen se viimein lähti etanapostilla esitarkastukseen! Eli pieni hengähdystauko taas siitäkin, ennen kuin tammikuussa teen (toivottavast vähäiset) korjaukset ja pistän tekstin painoon ja valmistun. Toivottavasti! Alkaa vähän tuntumaan siltä, että turhaan olen jumiutunut tähän, vaikka samalla tässä onkin touhuttu kaikenlaista. 

Mulla on ensivuoden puolella muutakin mielenkiintoista tiedossa, nimittäin työnhakua! Nyt alkaa se unelmien työpaikan etsiminen. Tai no, ensin pitäisi keksiä mikä se on, kun edellinen unelma ei oikein vastannutkaan todellisuutta. Olen myös harkinnut jotain uudenlaista koulutusta, sillä täällä olisi tarjolla suhteellisen kattavia opistotutkintoja, joista kaupanalan koulutus on edellytyksenä oikeastaan jokaiseen paikkaan, mihin tähän mennessä olen hakenut. Yksi haastattelukutsu tulikin jo, harmi vaan että kyseessä oli juuri se vähiten kiinnostava vaihtoehto. Eli se siitä, mutta etsintä jatkukoon! 

Tämmöistä tänne. Aika paljon on tapahtunut viime päivien ja viikojen aikana ja ajatukset ei oikein vieläkään pysy kasassa. Mutta ehkä mä olen vain loman tarpeessa, ja sitä tässä onneksi onkin tiedossa. Tällainen väliaikatiedotus kuitenkin tähän väliin, että saan hiljaisuuden taas rikki ja näppiksen laulamaan. Ai niin muuten! Mä sain vasta tällä viikolla tietää, että meillä on piano. Siis ihan oikeesti! Mä olin jo miettinyt oman pianon hankkimista kunhan saan porukoilla seisovan soittimen myytyä, mutta ei näköjään tarvi.:D Ja vielä ihan hieno sellainen! En vielä viitsinyt mennä kokeilemaan, kun se on sellaisessa huoneessa, minne mulla periaatteessa ei ole mitään asiaa... Jos se saadaan siirrettyä vähän paremmalle paikalle, niin meikäläinen alkaa taas soittamaan! :)

Kivaa joulunodotusta kaikille! Rentoutukaa kunnolla.:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti