maanantai 23. helmikuuta 2015

Maschgra, maschgra - karnevaalihulinalle jatkoa

Olisikohan se aika julkaista täällä jotain muutakin kuin pelkkiä rinnekuvia :) Viides vuodenaika eli karnevaalit huipentuivat viime viikolla, ja samoihin aikoihin taidettiin viettää laskiaista Suomessa. Minä sain mielestäni tosi hyvin yhdistettyä sekä suomalaiset että itävaltalaiset perinteet yhteen, vaikka Vorarlbergin traditiot voittavat suomalaiset ihan kuusi-nolla. Käytiin karnevaaliaikaan mm. lasketteluseuran "Schiballissa" sekä meidän kylän "Hausballissa", eli toisin sanoen naamiaisjuhlissa. Meidän porukalla oli teemana saksalaisesta Maajussille morsian-sarjasta tuttu lammaskasvattaja Schäfer Heinrich lampaineen, ja minä tietenkin pukeuduin yhdeksi lampaaksi :) Viime vuonna oltiin Lumikki ja seitsemän kääpiötä! Ensi vuodeksi ollaan jo mietitty jotain vähän haastavampaa.






Suomalaisia perinteitä harjoitettiin mm. pulkkamäessä käymisellä parisen viikkoa sitten sekä tietenkin laskiaispullia leipomalla. Kaikki rakastuivat näihin, ja näitä piti leipoa sitten useampaan otteeseen. Eivät olleet kyllä aivan Elosen laatua, mutta hyviä silti. Paikalliset herkuttelevat Krapfeneilla, jotka vastaavat suomalaista munkkia tomusokerikoristeella. Täällä ei tosin kiistellä pullien sisällöstä (mantelimassa, hillo vai pelkkä kermavaahto) vaan standardi on aprikoosihillo ja that's it. Mutta mässyjuhla tämäkin! En ymmärrä, miten paikalliset pysyvät niin hyvässä kuosissa ympäri vuoden. Toisaalta, itse maalla asuvana huomaa selkeästi eron siinä, ketkä asuvat vähän landella ja ketkä kaupungissa.;)



2 kommenttia:

  1. Mekin leivottiin Hennan kanssa laskiaispullia, mutta niistä tuli niin rumia ettei kehtaa ees kuvia julkaista :'D Onneksi sentään maistui hyvälle! Sun pullat on kyl nättejä, oot vissiin harjoitellut enemmänkin? ;) Mä oon kyl ihmetellyt samaa, et kaikki itävaltalaiset syö miten sattuu ja herkuttelee päivittäin ja silti kellään ei näy kilot missään? Onks paikallisilla joku mieletön aineenvaihdunta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari satsia piti leipoa ennen kuin tuli julkaisukelpoisia, hehheh :D Ehkä ensi vuonna sitten vielä nätimpiä.
      No sanopa muuta! Näillä on jotkut hullut hyvät geenit varmaan, ettei mikään varastoidu mihinkään. Mun housut alkaa kiristää jo pelkästään herkkujen katselemisesta. Ja paikallinen ruokakin on aika raskasta, salaatti on aika harvinainen käsite ainakin täällä.:D

      Poista