tiistai 22. syyskuuta 2015

@mökki


Mitä olisikaan Suomi-loma ilman pientä irtiottoa kaupungin sykkeestä järvenrantamökillä? Päästiin käymään vanhempieni mökillä, jossa vietin kaikki lapsuuteni kesät. Ajattelin, että olisi hyvä verestää muistoja siellä näin kesäaikaan - tai no, syksyähän tässä jo eletään. Ilma oli jo hiukan viileä, mutta vielä pystyi ruokailemaan ja grillaamaan ulkona. Meillä oli ensimmäisenä iltana lettukestit - miten onkaan ollut ikävä perinteisiä muurinpohjalettuja! Itävallan omeletit eivät kyllä vedä vertoja kunnolla ruskistuneille (ehkä osin palaneillekin) räiskäleille. Mitä rapeampi reuna, sen parempi!

Sadetta piisasi yhden päivän verran, mutta sehän ei menoa haitannut - päivät sujuivat mukavasti sisätiloissa kynttilän valossa lukien. Ei ollut kiire, eikä ajan kulua huomannut muutenkaan. Kellonajalla ei ollut väliä, sauna lämmitettiin kun siltä tuntui, ja päivällistä grillattiin silloin kun oli nälkä.

Ruska-aika on alkamassa, ja sitä oli pakko päästä fiilistelemään ihan luonnon keskelle. Pieni lenkki vanhalla hiekkatiellä alkuillasta teki hyvää, ja tuli verestettyä muistojakin: muistui mieleen parhaat marjapaikat ja hyvät näköalakalliot. Hirvikärpäsiäkin tarttui mukaan, ja niitä sai kaivella hihoista ja paidan kauluksesta vielä mennessä nukkumaan!




Samaan aikaan oli ihanan leppoisaa, samaan aikaan haikeaa. Mielessä myllersi muistot lapsuudesta: perheen yhteiset veneretket, ensimmäinen itsekalastettu ahven, leivinuunipullat ja lokin kirkuminen aamuisin. Nyt ei kuulunut tai näkynyt lokkeja, mutta muistin silti elävästi juosseeni hätistelemään niitä laiturilta sekä mansikkapenkistä. Miten kaikki muistot mökiltä ovatkin niin aurinkoisia. 




4 kommenttia:

  1. Voi kun ihania mökki-kuvia! Mä en itse ehtinyt mökille kertaakaan tänä vuonna ja siitä olen hieman surullinen :( Tosin hirvikärpäsiä en ole kaivannut sitten ollenkaan, ne on niin viheliäitä otuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmastikin olet ehtinyt tehdä kaikenlaista muuta kivaa, josta kannattaa olla iloinen! Ensi kesänä sitten pyhität enemmän aikaa mökkeilylle :)

      Poista
  2. Kutsutaanks lettuja teilläpäin omeleteiks? Eiks se oo munakas vai oonks iha pihalla? :D Meillä ne on palatschinkeneitä ja ne maistuu lähes yhtä hyvälle kuin Suomessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jostain kumman syystä kutsutaan :D ravintoloissa kyllä taitaa olla tuolla palatschinken-nimellä, mikä sekin on omaan korvaan harhaanjohtava nimitys :D

      Poista