maanantai 21. joulukuuta 2015

Käsitöitä ja ensimmäinen lento business-luokassa

Heipä hei! Olen taas ollut hieman hiljainen täällä, lukuunottamatta viimeisintä ajastettua postausta. Ninjailin edellisenä viikonloppuna eli kävin jälleen kerran pikavisiitillä Suomessa, mutta tällä kertaa pyhitin oleskeluni täysin perheelle ja sukulaisille, kun edellisellä kerralla ei ehtinyt. Kiva käydä kotona ja käydä saunassa juuri niin paljon kuin huvittaa! Vähän tietenkin harmitti, että koko viikonlopun satoi vettä, mutta toisaalta olin koko ajan menossa ja autolla liikenteessä, joten ei haitannut. Kotimatkakin sujui kyllä varsin miellyttävästi, sain nimittäin upgradauksen business-luokkaan, eli lentokentällä odottelu meni mukavasti loungessa ja lentomatka oli ehkä miellyttävin ikinä! Ruuan ja oman tilan lisäksi parasta oli varmaan se, että business-luokasta sammutettiin käytävävalot, ja jos olisi nukuttanut, olisin varmasti nukkunut makeasti. Ensimmäinen kokemus business-luokassa siis oli varsin mukava. Ensimmäistä kertaa kokeilin myös samppanjaa, sillä olen aina ollut kovin pihi enkä ole sitä kymmentä euroa viitsinyt economy-luokan puolella maksaa. No, on sitä parempaakin kuoharia juotu, mutta kokemus sekin :)




Innostuin leipomaan toissa viikonloppuna, ja tuli väsättyä niin tavallisia pipareita kuin kaneliässiäkin. Piparitaikinasta sai paistettua kolme rasiallista pipareita ja rakennettua vielä kolme (!!!) piparkakkutaloa. Ulkonäöllisesti ovat jo paljon hienompia kuin viimevuotiset tekeleet, joten jotain edistystä sentään tapahtunut. Jotenkin tuntuu, että taikinakin onnistui tänä vuonna paljon paremmin. Suomesta olin raahannut kaikennäköisiä koristeitakin, mutta kärsivällisyyttä riitti vain yhden tönön verran. :D






Muitakin kädentaitoja on tullut harjoiteltua. On nimittäin tapahtunut ihme: aloin kutoa sukkaa! Tai siis sukkia, mutta tähän mennessä olen työstänyt vain yhtä.  Yläasteen pakollisten käsityötuntien jälkeen en ole puikkoihin koskenut, ja käytännössä jouduin opetella kaiken aivan aloitussilmukan teosta asti. Ja hyvä niin: koulussa meni aina hermot, kun kukaan opettajista ei osannut näyttää, miten vasenkätisten tulisi kutoa, mutta nyt netti on pullollaan tutorial-videoita sekä oikea- että vasenkätisille. 

Ennen joulua ajattelin vielä ehtiä moikata parit kaverit ja nauttia viimeiset glühweinit joulumarkkinoilla. Muuta ohjelmaa ei oikein tässä olekaan, joten voi hyvinkin olla, että saan villasukkani valmiiksi ennen aattoa ;) Mukavaa joulunodotusta!

12 kommenttia:

  1. Jee, nättejä piparitaloja! :) Uteliaana heti kyselen, miten sait upgreidattua? Ois kiva itsekin kokeilla joskus businesspuolta. SAS:lla oon ollut joskus Economy Plussassa. Siellä ei ollut muuta extraa kuin ilmainen ateria, niin joo, VIINIÄ sai toki. :D

    Ihanaa joulua sinnepäin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! Rakkaudella taiteiltu ;) Mulla oli niin paljon pisteitä kertynyt tänä vuonna, niin Finnairilta ehdottivat sitten upgradausta. Pisteitä/lentoja Silver-tasolle puuttui vielä sen verran etten viitsinyt alkaa niitä jemmailemaan joten ihan kiva, että sain ainakin osan käytettyä hyödyllisesti :) No mutta se ruoka ja juomahan on kai se pääasia, eikö ;)

      Kiitos kovasti, samoin! :)

      Poista
    2. Juurikin näin! Mullakin jonkun verran niitä pisteitä, ehkä ne ehdottelee mullekin ensi kerralla. ;)

      Poista
  2. Ihanan piparkakkutalon olet saanut taiottua. :) Business-luokassa olisi kyllä joskus kivaa päästä lentämään. Olisihan se ylimääräinen jalkatila aika luksusta. Mukavaa joulun aikaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ensi vuonna pistän vielä paremmaksi ja suunnittelen vähän etukäteen.:)
      Olihan se ihan kokemisen arvoinen juttu! Jalkatila on aina plussaa :D Kiitos samoin, näin jälkijunassa <3

      Poista
  3. Sinäkin! Minäkin aloin kutomaan ihan pari viikkoa sitten. Käsityötunneista on kyllä jokunen vuosi vierähtänyt, mäkin jouduin selaamaan nettiä aika kauan ja aloitin koko työn alusta varmaan viidesti, kun ei mennyt ihan putkeen. Mä tosin aloitin vähän iisimmin, kaulaliinalla, ajattelin että jos kyllästyn koko hommaan, niin ei jää toinen sukka tekemättä. Mutta vähän innostuin nyt, joten seuraavaksi sitten sukkien vuoro ;) Ja ihana talo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sitä on liikkeellä! Mä löysin tosin hyvät novitan videot youtubesta, vaikka ne onkin oikeakätisille. Sukat oli yllättävän helppo tehdä, kannattaa vaan kokeilla (ja purkaa ja aloitta uudestaan pari kertaa...hehe ;)).
      Kiitos! :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos!
      Hyvää joulua jälkikäteen, ja hyvää uuden vuoden odotusta ;)

      Poista
  5. Käsittääkseni sen upgraden voi tehdä suoraankin pisteillä ite etukäteen eikä tarvi oottaa et ehdottavat, itse oon kans aatellut et käyttäis pisteitä siihen:) Mistä lennät Suomeen ja onks lennot halpoja? Wienistä maksaa aina joku 300€ niin ei voi usein käydä täällä, höh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sen varmaan voisi tehdä, mutta tuli ihan hyvään saumaan tuo ehdotus vaikka olisin vielä halunnut pantata noita pisteitä, haha.:D Lennän Zürichistä, ja kyllä niistä yleensä saa sen melkein parisataa euroa maksaa ellei satu hyville päiville. Münchenistä lentäisi halvemmalla, mutta täältä kestää junalla päälle neljä tuntia lentokentälle (verraten Zürichiin menee ehkä puoltoista tuntia), niin sieltä ei tule lennettyä, vaikka halvemmaksi tulisi. :) Kerran lensin Helsinki-Zürich+Wien-Helsinki ja oli muuten superedullinen (ja juna Bludenz-Wien Sparschienellä 29e) eli oli halpa reissu, kannattaa harkita! ;)

      Poista
    2. Harvemmin on niin paljon aikaa, että kannattais lennellä jostain kauempaa :( Budapestistä pääsee kans tosi edullisesti Norwegianilla, mutta eipä oikein nappaa istua kolmea lisätuntia junassa, kun usein lomapäivät on niin rajalliset. Pöh, kai sitä pitää vaan toivoa et AUA ottaa Helsingin takaisin reittivalikoimaansa!

      Poista