torstai 28. tammikuuta 2016

Menneen talven lumia


Hellou! Kivaa tulla taas pitkästä aikaa kirjoittamaan tänne. Kamera on jäänyt entistä useammin kotiin, eikä minulla ole kovin montaa kunnollista kuvaa todisteena siitä, että tännekin saatiin viimein kunnon talvi! Ainakin hetkeksi, nyt nimittäin mittari näyttää taas sellaisia lukemia, että parempi varmaan alkaa varautua siitepölykauden alkamiseen. Lunta ei siis enää ole tiedossa, mutta voin sanoa, että siitä reilusta viikosta nautin kyllä sydämeni kyllyydestä! Kävin lumivaelluksilla, kelkkailemassa, tein jopa lumitöitä, ihan vain siksi, että se oli mahdollista. 

Järjestelmäkameran on tosiaan viime aikoina korvannut entistä enemmän uusi puhelin, jolla päivittelen lähinnä instagramia. Voi olla, että olen kokenut tietynlaisen kuvaähkyn ainakin omien kuvien osalta: mieluummin ihastelen muiden otoksia kuin olen itse kameran takana (tai sen edessä). Viime aikoina olen yrittänyt intensiivisesti nauttia elämästä in real life. Kivaa vaihtelua ainaiselle kuvien lataamiselle ja muokkaamiselle.  


Tammikuun alkupuolesta suurin osa meni sängyn pohjalla sairastellessa. Flunssa iski mitä luultavammin Innsbruckissa, jossa oli seuraamassa mäkihyppykisoja, tosin pelkästään karsintoja, sillä suomalaiset eivät olleet kovassa huudossa tänä vuonna, enkä vielä tunne tarvetta hurrata Itävallan edustajille. Mutta tulipahan käytyä! Innsbruck on muutenkin nätti kaupunki, ja kaupungissa oli vielä muutamia joulumarkkinakojuja turisteja varten, ja niitä oli kiva kierrellä. Sää tosin oli melkoisen kostea, minkä vuoksi sitten jouduinkin vuodelepoon.

Seuraavat pari viikkoa menevät karnevaalitunnelmissa. Paritkin naamiaiset ovat tiedossa, ja lisäksi suunnittelin osallistuvani Vorarlbergin suurimpaan Fasching-kulkueeseen sunnuntaina. Suunnitelmat voivat kuitenkin muuttua, sillä pikainen vilkaisu loppuviikon sääennusteisiin kertoo, että olisi parempi ehkä jäädä kotiin. Pakko kai se on uskoa, että talvi on ohi.  


6 kommenttia:

  1. Ai te olitte Innsbruckissa tänä vuonna! Mä oon ollut vähän epäpatrioottinen mäkihypyn katsoja aina, muksusta lähtien kannattanut eka Martin Schmittiä (DE) ja sit Thomas Morgensternia niin oli helppo siirtyy kokonaa Itävallan kannattajaksi :D just tippa linssissä katoin viikonloppuna telkkarista kun Stefan Kraft voitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoinkin saatiin aikaiseksi lähteä...IBK on kuitenkin niin hävettävän lähellä, ettei kehtaa edes myöntää kuinka harvoin tulee käytyä missään noissa tapahtumissa.:D Hahah, voi sua! Pakko sanoo että mäkihyppy on tavallaan ehkä tylsin mutta toisaalta taas jännin laji, näitkö se Müllerin kaatumisen? -.- Ihan hirvittää noiden mäkikotkien puolesta! :'D

      Poista
    2. En nähnyt suoraan silloin kun tapahtui mut myöhemmin kyllä. Onneks uutisissa oli eilen, et sillä on palautunut tunto jalkoihin ainakin osittain! :)

      Poista
    3. Se oli kyllä hurja juttu, mutta hyvä jos on paranemaan päin! :)

      Poista
  2. Aika lyhyeksi tais jäädä tämä talvi vähän joka puolella. Täällä on ruusupensaat nupuillaan, krookukset ja voikukat kukkii, ja lämpöä tänään oli +12 astetta. Vuorilla on vielä jonkin verran lunta sentään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä bongasin leskenlehtiä yks päivä, mutta noi ruusupensaiden nupun on kyllä ihan huippu, perus tammikuu siellä! :D Onneks en ole niin innokas laskettelija/hiihtäjä, että harmittaisi sen puolesta, mutta ois sitä talvea tosiaan voinut vähän pidempään kestää.:)

      Poista